sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Miitinkiä miitinkiä

Ihan jopa ihmisten aikaan poistuttiin baarista perjantaina ;)
Hiphei olipahan viikonloppu Helsingissä. Neljän tunnin bussimatkan jälkeen saavuin Kamppiin ja sieltä sitten kävin tyttöporukalla viemässä reppuni Heidin luokse. Oltiin Lauran kanssa Heidillä pe-la välinen yö ja vietiin sinne mein kamat, kun ei innostunut raahata niitä reppuja sitten koko iltaa mukana.

Olin siis tapaamassa Salainen Ystävä rinki- ryhmän jäseniä. Oon itse ollut tuossa lahjarinkihommelissa mukana sen perustamisesta asti ja monia tuttuja kasvoja tuli taas näytyä sekä muutama uusi (joka sekin oli mukavaa ^_^). Olin viimeksi tän porukan kanssa miitissä Tallinnassa 2013 (josta teinkin silloin sen päivityksenkin) joten viime kerrasta oli aivan liian pitkä aika.

Käytiin syömässä Kampin Memphiksessä ja siitä siirryttiin sit Prkl-klubille iltaa istumaan. Väsymys iski kyllä melkoisen nopeasti pitkän bussimatkan vuoksi ja olinhan mie aamullakin herännyt suht ajoissa.


Mein ryhmässä siis lähetetään toisille jäsenille lahjoja ja miitissäkin on sitten aina halukkaille lahjojen vaihtoa :)
Otettiin Hennan kanssa kuohuviinipullo puoliksi, kun maksoi vain 15e

Itse tyydyin ottamaan melkein jopa tylsästi ihan vaan hampurilaisaterian :D
Prkl-klubin vessan peilistä tuijotteli Lemmy :D

Oli niin pakko ottaa vessa-selfie XD

Nuoruuden muistoja, kun näkee Barathrumin tarran seinällä ^_^
Lauantaina herättiin ajoissa Heidillä ja lähdettiin kohti luonnontieteellistä museota. Tää käynti oli ehdottomasti ainakin miulle se isoin juttu koko reissussa. Siellä oli niin paljon kaikkea hienoa nähtävää ja noh kaikkea siistiä tämmöiselle historia-nörtille 8D Museon jälkeen käväistiin Ruohonjuuressa ostoksilla ja sitten käväistiin pienellä kirppiksellä. Kirppiksen jälkeen pääsin vihdoin ja viimein Fantasiapeleihin ja meinasi pieni paniikki ensin iskeä, että ehdinkö sinne ollenkaan kun tarkoitukseni oli ostaa sieltä Eerikalle lahja. No onneksi ehdittiin ja tarttui sieltä itsellenikin kotiinviemisinä Illuminati-peli sekä WoW- pokkari ja Joonakselle Walking Dead- pokkari.

La-su vietettiin Lauran kanssa pienessä kahden hengen huoneessa Omena Hotellissa. Käytiin porukalla sitten vielä illalla syömässä Italossa, jonka jälkeen kokoonnuttiin vielä sinne mein huoneeseen höpötteleen ja naatiskeleen virvokkeita(:DDD). Muutamat lähti siitä sitten baareilemaan ja muut (mie ja Laura mukaanlukien) rauhoituttiin jo sitten ihan unille. Mie tosin sain unta vasta joskus siinä klo 05:00 kun jostain kumman syystä ei vaan uni tullut.

Tänään sitten saatoin Lauran ensin juna-asemalle ja lähdin itse vielä syömään ja ehtisin poiketa lautapelit-kaupassa. Kauhee virhe sillä sieltä sitten tarttui mukaan vielä Monty Python-korttipeli 19 euron hintaan :D Minä vahingossa koko tili vai miten se meni. Ainii ja Joonakselle ostin uudet korvikset Auringosta, mutta ne ei kyllä maksaneet kuin 4e kappale. 13:30 lähdin bussilla kotia kohti, mutta ihan kun en muuten ollut sekaisin ku isossa kaupungissa yksin ni huomasin siinä 13:15 etten löydä miun lompakkoa mistään. Se oli sitten unohtunut vessaan. Lähdin kauhealla vauhdilla juoksemaan ja hakkaamaan sitä vessanovea, kun se oli varattu :DD Onneksi sieltä tuli sitten naishenkilö miun lompakko kädessä ja kertoi et oli just viemässä sitä infopisteelle. HUUUUUUH.

Mut jospa sitten vielä muutamia valikoituja kuvia ja lähtis vaikka itse peiton alle. Eerika ja Jenni tulee huomenna iltaa viettämään <3
Mu-Murloc?? <3

Iiiiiiiso saurus :3

Kalastin tommosen.


Bambeja <3

Nää ketut ei kyllä puhunu mitään :0 
Aaaaw <3
<3<3 
Nörttiset ja saurukset <3
Frozen jogurttia kera lakritsin ja raakasuklaan

Mitä ihmettä tää Forumin taide oikein on? :D

Nomnom salmiakkii ja zeroa <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti