torstai 24. marraskuuta 2016

Taival tiukka matka rankka



Ajattelin tällä kertaa tehdä tällaisen musiikkiin liittyvän kirjoituksen. Mie oon sellainen ihminen, joka tyrkyttää kaikille kappaleita kuunneltavaksi. Pyydän kuuntelemaan sanoja ja säveltä tarkasti ja kysyn tuleeko siitä hänelle mitään mieleen. Miulla on yleensä kappale tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kuvailen itseäni tosi useasti musiikin avulla ja yhdistän tiettyjä kappaleita tiettyihin ihmisiin elämässäni.

Monet ystäväni, jotka ehkä lukevat tämän tekstin varmaan jo hymyilevät. Tärkeimmät tietää, että "Juu sellainen se Mirka on. Aina se vaan löytää sopivan kappaleen mihin tahansa." Musiikki on ollut miulle lapsesta asti tärkeää ja aina oon laulanut kaikki disney-biisit ja iskelmäkappaleet, kun oon ensin opetellut ne ulkoa.

Mie oon vähän samanlainen kuin isäni. Vaikka vielä tänäkin päivänä muistellaan välillä jopa naurahtaen sitä, kun isä sanoi meille aina et "Kuunnelkaa sanoja" ni voin saan katsoa itseäni peiliin, kun olen itse samanlainen nykyään. Tämänkin blogin aikana todella monet postaukset ovat saaneet nimensä jostain kappaleesta. Tämän blogitekstin otsikko on yhden ikuisen lempibändini Korpiklaanin kappaleesta Koivu ja Tähti, jonka mie liitän vahvasti miun ja isoveljeni sisarussuhteeseen.

Vaikka matka perin raskas
Vaikka matka mahoton
Saatamme sen silti tehdä
Saatamme sen tarpoella
Koivun oksil linnut lauloi
Nitten välis ompi tähti
Lintuja on näitä kaksi
Hepä meitä opastaa
Läpi metsäin läpi korpein

[Korpiklaani - Koivu ja Tähti]


Miun on vaikea sanoa, että onko miulla sellaista TOP-10 listaa, mutta ajattelin nyt laittaa tähän postaukseen listan kappaleista, jotka ovat tärkeitä. Lyhyesti vielä kerron mikä siinä kappaleessa on tärkeää. Olisi myös kiva tietää muiden tärkeitä kappaleita. Laita vaikka kommenttii blogiin tai faceen :) 

1. Jonne Aaron - Ota mut Tämä kappale on yksi miun oman hahmoni Cillan kappaleista. Tällä kappaleella oon aika useasti aloittanut päiväni. Voimaannuttava kappale. "Olen tehnyt kauan matkaa, tietä tyhjää kulkenut Etsien vain sisälleni rauhaa Vieraat kielet monen maan sattumalta oppinut, siksi sydän tämän laulun tahtoo laulaa."

2. Antti Railio - Halla ja Etelätuuli Jatketaan vähän samalla teemalla. Tämän kappaleen olen omistanut ystäväni Siskon kahdelle hahmolle. Kirjoittajan elämä on siitä jännää, että sitä omalla tavallaan (ainakin mie) muodostan suhteen myös kirjoittajatovereideni hahmoihin. Siksi tämä kappale tuo välillä kyyneleet silmiin. "Ja kun taivaanrantaan myrsky kohoaa minulle se aina meitä tarkoittaa. Rakkautta joka laske ei luokseen asumaan, jonka kiivaus yhä hakee vertaistaan."

3. Hector - Jos sä tahdot niin Kesä 2013, rakkaat ystävät, suuret seikkailut. Tämä kappale on täyttä rakkautta. "Mutta ilman rakkautta hukun öihin sekaviin ja ilman rakkautta, no niin.
ilman rakkautta olemme puolitiessä helvettiin."

4. Jonne - Leppäyön löyly Tämä biisi kertoo kokonaisuudessaan miusta. Mikäli koet olevasi miun ystävä ja et ole vielä tätä kuullut niin kuuntele. Tämän avulla oppii miusta todella paljon. "Olen itse vainon lapsi Kuolleenvuode kehtonani Näkyvät minusta illat Ei sammuta sade minua"

5. Frozen - Let it go Voimabiisi. Tätä biisiä lauloin erään ystäväni kanssa vuonna 2014 melkein koko yön, kun halusin opettaa ystävälleni, että hän voi laulaa täydestä sydämestään. "The wind is howling like this swirling storm inside Couldn't keep it in; Heaven knows I've tried"

6. Eturintama - Luku Kahdeksaan KUNNIAA JA MURHAA! Bändi, jonka musiikkia kuuntelen silloin kun tekee mieli lyödä päätä kirjaimellisesti seinään. "Nyt unelmat tuhoutui. Kahdeksaan lasketaan lausutaan kirous. Ei anteeksianneta kai hälle milloinkaan, vaan voima suurempi häntä nyt rangaiskoon.

7. PistePiste - Hetken maailma on tässä Hyvänmielen biisi. Tämäkin kuuluu niihin muistelubiiseihin, joita kuunnellessa tulee mieleen ystävät ja heidän kanssa vietetyt hetket ja myöhään valvotut yöt. 
"Silmät kiinni ja monitorit huutamaan Ei oo mitään muuta kuultavaa Hetken maailma on tässä" 

8. Song for Odin Uskoni puolesta todella tärkeä kappale. Tätä tulee kuunneltua lähes päivittäin.
"He gave his own breath and his blood to the wood And told them of his Hall"

9. Chisu - Mun koti ei oo täällä Tämä sattuu yhä. Vuosi 2008. Hovinpelto. Paljon rikkinäisiä asioita, joita en oo vieläkään kursinut kokoon. Se ihminen, jota tämä koskee erityisen paljon, jos luet tämän. Anteeksi kaikesta. "Ymmärrän, jos en anteeksi saa mut en tässä voi olla kauempaa. Meidän ruusuinen tie ei kauemmas vie, Liikaa sen piikit pistelee. Nyt luovuttaisin avaimen.."

10, Radical Dreamers Tämä vaikka viimeiseksi. Kappale, jonka aikana mie kävelin alttarille Joonaksen vierelle. Kaunis, niin kaunis kappale. Tämähän kappale on japaniksi, mutta myös tehty englanninkielinen versio ja siihen linkki tässä, tämäkin tosi kaunis. To Far Away Times - Radical Dreamers "Let this burning flame light the frozen stars Take me now to where you are
Ever searching, wandering into the vast Till I find you at last"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti