tiistai 20. kesäkuuta 2017

2 vuotta savutonta elämää



Niin tosiaan kuten otsikko kertoo tuli tuossa 9.6 täyteen kaksi kokonaista vuotta savutonta elämää. Silloin kun tuli vuosi täyteen tein blogitekstin, joten ajattelinpa nytkin tehdä.

Kaksi vuotta siis takana ja monta edessä. Tupakoinnin lopettaminen on ollut yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Ihan yhtäkkiä tuli tuossa mieleeni, että viimeksi olin tosi kipeä tammikuussa 2016. Silloin sairastin Joonaksen kanssa yhdessä influenssa A:n. Sen jälkeen muistaakseni juurikin tuossa ihan vuoden 2016 loppupuolella oli pientä flunssaa, mutta se meni parissa päivässä ohitse.

En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että olen lopettanut tupakoinnin mutta aika hyvin se sattuu tähän samaan saumaan. Muistan kyllä myös hyvin, että oon aikoinaan ollut tosi usein flunssassa. Vähintään on ollut jotain kurkkukipua tai yskää, mutta nykyään ei mitään. Oon tästä kyllä niin kiitollinen, sillä enpä ole esimerkiksi loppupuolellani opintojani joutunut olemaan poissa flunssan vuoksi työssäoppimispaikoilta.

En kadu hetkeäkään sitä, että lopetin. En ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä ja kuulun itse nykyään niihin, jotka pyörittelevät päätään kun kuulee jonkun sanovan lopettamisen olevan niin vaikeaa. Se on tottakai vaikeaa, mutta usko pois se on siun elämän kannalta yksi tärkeimpiä päätöksiä. Sie et menetä mitään sillä, että lopetat tupakoinnin. Sie pystyt käsittelemään stressaavia asioita muutenkin kuin tupakoimalla. Sie pääset yli surusta, murheesta ja ahdistuksesta ilman tupakkaa.

Oonko mie sitten esimerkiksi jäänyt jostain paitsi, kun en mene muiden mukana tupakoimaan? Ei. En ole. Välillä menen jopa kavereiden seuraneidiksi tupakkapaikalle, mutta pysyttelen jonkin verran kauempana koska tupakansavu aiheuttaa nykyään tosi herkästi miulle päänsärkyä. Tätä samaa tapahtui silloin, kun olin pienempi jos altistuin tupakansavulle.

Miun on varmaan monien mielestä niin helppo puhua, kun en polttanut "kuin" seitsemän vuotta. Moni on myös ihmetellyt, että miten mie mukamas pystyin lopettamaan ilman korvaustuotteita. No oikeasti aika helposti. Isäni toimi esimerkkinä miulle, hän lopetti ilman korvaustuotteita ja takana oli yli 30 vuotta tupakointia.

Jotain muuta tän paatoksen loppuun.

Kohta on juhannusviikonloppu, lähdetään Joonaksen ja miun porukoiden kanssa Taavettiin mökille. Sitten alkaakin pakkaaminen ihan todenteolla, sillä muutto Tampereelle on edessä ihan kohta! Siitä en olekaan blogissa kirjoittanut, mutta ajattelinkin tehdä sen sitten vasta kun kotiudumme Tampereelle ja päästään kunnolla tutkimaan uutta kotikaupunkia.
Hyvää Juhannusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti