tiistai 29. elokuuta 2017

Kirjoita tähän otsikko

Tähän oli totuttava

Kaksi työpäivää jäljellä dementiahoitokodissa.

Niin. Kaksi työpäivää. Tai yksi iltavuoro ja yksi aamuvuoro, joka on lyhennetty eli viimeinen työpäiväni on klo 07:00-13:00. Lopetan samaan yksikköön mistä aloitin ja aamuvuoroon.

Mie aattelin tehdä tästä ensin sellaisen "Mitä oon oppinut?" tekstin, mutta päädyinkin vaan kirjoittamaan ulos tätä miun sekavaa päänsisäistä maailmaani.

Alkuun oli suhteellisen helppoa. Miulla oli aamuvuoroja ja rutinoiduin. Sitten tuli yksikkökierrot, iltavuorot ja niin. Ne yövuorot. Oliko miulle sitten haastavinta tämä vuorotyö itsessään? Valehtelisin, jos väittäisin ettei ollut. Oliko miulle haastavaa tehdä hoitotyötä, joka on kaukana miun mukavuusalueelta? Oli. Tunsinko missään vaiheessa, että osaan tämän homman? Ehkä. Ajattelinko liikaa mitä pitkään hoitotyötä tehneet miusta ajatteli? Kyllä. Koinko, että vaikeinta oli sopeutua siihen että työkaverit saattoivat vaihtua joka päivä? Kyllä, kyllä, kyllä. Jokaisena kertana piti opetella uudet rutiinit niin hoitotyöstä, kuin vaikka tiskikoneen täyttämisestä ja siitä miten lääkkeet annetaan. Vaikka asukkaat olivat minulle parissa paikassa tuttuja niin tuntui kuin olisin tehnyt ensimmäistä kertaa siinä paikassa työtä, tämä vain siksi että jokaisella oli niin eri tapa tehdä tuota työtä.

Kadunko, että otin tämän kahden kuukauden työn vastaan? En. Olen saanut työkokemusta, olen saanut olla osa saattohoitoa sekä olen tutustunut uskomattoman hienoihin ihmisiin. Olen saanut oppia paljon uutta ja tuntuu, että edelleen jäi opittavaa.

Olenko helpottunut, että kohta tuo hoitotyö on ohitse miun kohdalta?

Kyllä.

Olen ollut kahden kuukauden ajan todella väsynyt ja välillä jopa ahdistunut. En ole ehtinyt aloittaa liikuntaharrastusta kunnolla, koska olen ollut niin väsynyt. Miulle on riittänyt se, että olen polkenut 3 kilometriä töihin ja sieltä sitten kotiin. Tämä harmittaa miuta suuresti. Vapaapäivinä miulla oli kova ajatus siitä, että ulkoilen ja harrastan liikuntaa. No. Täytyy sanoa, että kyllä tämä tietenkin joissain määrin onnistui ja en ole täysin sohvaperunana ollut. En vain ole ollut niin energinen ja jaksava kuin olisin halunnut.

Mutta. En jää työttömäksi. Aloitan ensi viikon maanantaina työt yhdessä unelmatyöpaikassani. Kirjoitan siitä sitten lisää myöhemmin. Tässä vähän kuvia :)

"Mirkan herkkuleivät" Nää oli niitä hetkiä, kun jaksoi töissä ^__^
Syötiin vähän herkkuja asukkaiden kanssa ja katsottiin yleisurheilua :)


Mummini synnyinkoti Pispalassa <3 

Joonas, Pispala ja Näsijärvi <3 

Uittotunneli

Ah. Tuolta saa kyllä niin helkutin hyviä lettuja. Eikä oo kaukana meiltä tämä paikka :)

Tätä tietä on muutamaan otteeseen tullut poljettua. Työmatkani pisin osuus on tätä rantatie/paasikiven tien suoraa :D

Tää mies on pitänyt miut järjissäni nää kaks kuukautta <3 

Siivetkin on jo koettu <3 <3 
Voihan Babas. Ei jäänyt nälkä <3 


Ruby and Fellas. Tästä on tullut jo jonkinsortin kantapaikka :D <3

Pyynikki <3

Nää maisemat <3

Joo siis me ollaan vaan syöty täällä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti